yölinjalla

Musta asfaltti imee valon 
pyörät rullaavat öistä tietä
ei ole aikaa katsella
taivaan kirkkaita tähtiä.

Ne tuikkivat kuitenkin.

Vaikka surulliset ajatukset
usein valtaavat kulkijan mielen.
Sisällä vellova kaipaus,
pusertaa maailmasi ruttuun.
Rintakehässä painon tunne,
kyynelet poskilla.

Kuitenkin tuikkivat tähdet.

Jonain päivänä
jollain taukopaikalla
kun kipu hellittää
yllätät itsesi hymyilemästä.

Vähä vähältä
uskallat taas antaa itsellesi
luvan.
Nostaa katse,
kohdata nuo taivaalla tuikkivat tähdet.

Kipusi ymmärretään
eikä menetyksesi suuruutta vähätellä
mutta siltikin,
tai juuri sen tähden,
tuikkii taivas.

Rakas ystäväni...

Monta kertaa niin pitkää ja
pimeää matkaosuutta
joudumme kulkemaan täällä,
mutta sittenkin meille tuikkivat
taivaan kaikki tähdet.

Ja pyörien rullatessa eteenpäin öistä tietä
on lupa pysähtyä, levähtää.

Hengittää kuulasta raikkautta.

Uskoa ja uskallusta.

Sumuisessa ilmassa hersyvää toivoa.

Syli avoinna heille
joiden kanssa nyt elämme,

ja myös ne
jotka joskus olivat,
ja vieläkin ovat muistoina

mutta ei enää niin musertavina                                          
ei enää niin piinallisina. 

Kun tuikkivat kirkkaat tähdet.


[ Kirjoitettu 24 02 08, muokattu 06 10 12 ]

Heips!

ENSIMMÄINEN SUURI RAKKAUTENI

hoipuimme baarista nojaten toistamme vasten
minulla oli vain sänky
ei edes peittoa
ja olisimme voineet lämmittää toisiamme
mutta en tahtonut koskea sinuun humalassa
vaikka
vähän loukkaannuit ennen
sammumista

jäit luokseni asumaan

minä hain raskaana olevan exän luota peiton ja
muita tavaroita
teimme sen selvinpäin
yksi harvoja selviä päiviäni ja kohta sen jälkeen
tapahtui että otin sombuja vähän liikaa
kaaduin naamalleni jäiseen pihaan
naapuri kuuli kopsahduksen
ja katsoi ikkunasta ja nähdessään minut rähmälläni
kantoi asuntoon

seuraavista päivistä en paljon muista
mutta olin kaatuillut ympäriinsä ja huutanut sinulle
haukkunut sinua
syyttänyt että olet varastanut sombuni
enhän voinut uskoa että olen taas syönyt kaikki
kävin vimmaisesti kätköjäni läpi
yhtään ei löytynyt enää

pahus

tullessani tolkkuihini
huomasin että sinä olet
poissa

hidastuttavien vastapainoksi hommasin
päinvastaista
nopeaa
ja itku kurkussa haeskelin
sinua kaikkialta

lopulta löysin sinut erään vanhemman naisen luota
ja hän sanoi että
olet vain juonut ja itkenyt
lohdutuksesta piittaamatta

istuit keittiössä kun menin hänen kanssaan suihkuun
ja suihkusta tultuani
heitit kaikki nopeat suuhusi, iskin sinua
poskelle ja ne lensivät pitkin lattiaa

pyysin anteeksi, lupasin muuttua

heitimme aineet vessanpytystä alas
läksimme ystäväsi luota
kotiin

rakastimme toisiamme herkkinä ja hurjasti
mutta tahti kiihtyi
olimme hukassa itseltä
ja siksi myös toiseltamme

sinäkin vedit viinan kanssa pillereitä silloin tällöin
ja minä olin myrkytystilassa kaiken aikaa

lopulta lähdit
sanoit ettet jaksa enää pelätä
milloin koittaa aamu että olen kylmänä
vierelläsi

 

Tapahtui joulukuussa 1987 - maaliskuussa 1988.

Palasin exän luo.
Poikani syntyi toukokuussa 1988.

JA KUITENKIN:

monena vuonna
joulun lähestyessä
muistin sinut ja suuren
rakkautemme

Menin naimisiin exän kanssa ja tulin uskoon, erosimme. Poika jäi minulle.

RAKASTAN JOULUN AIKAA

Rakastan joulun aikaa

muistosi ei enää satu sydämeeni
sillä tapaa

on niin paljon muistoja
satuttaviakin

ja minä nautiskelen hiljaisuudesta
aattona

istun kynttilänvalossa ja rentoudun
yksin
tässä hartaassa hiljaisuudessa

jossa myös kipeitä tunteita hetkittäin liikahtelee
ja sisikunta vavahtaa

ja vuosien aikana tekemäni virheet raastavat
välillä julmastikin

pidän siitä

menneisyyteni ja kipujeni kohtaamisesta
suostua katsomaan silmiin
omia haavoja
myöntää ne ja olla sinut
itsensä kanssa

levätä vain hiljaa

rakastavan kaikkeuden hoidettavana
joulun hiljaisessa
sykkeessä
ja lempeässä valossa

hän ei jäänyt seimeen
vaan meni pidemmälle ja loppuun asti

kauniisti soi jouluyössä
hyvyyden ääni


Poika muutti muutti omilleen 2006. Hän on nyt samanikäinen kuin minä olin silloin, parikymmentä vuotta sitten.

[ Tämä kolmeosainen faktaruno kirjoitettu 23. 12. 2007 ]

 

 

Lilian 1/3

Voi sinua, Lilian.
Billy - se saksalainen, pilveä polttava nuori mies,
joka oli etsimässä rauhaa -
kysyi nimeäsi, linja-autoasemalla, kylässä lähellä Clunya.
Minä vastasin: hänen nimensä on Lilian.

Tapasimme rautatieasemalla, kaupungissa
nimeltä Avignon.
Sinä olit levoton ja kuljit ympäriinsä,
lähestyit meitä, mutta et antanut koskettaa,
vetäydyit käteni ulottuvilta, pelokas
Lilian.

I Wish You Were Here -
lauloi ranskalainen Pink Floydin melankolista
kappaletta, äänessään tumma sointi,
sormet kitaran kieliä näppäillen
kuin kaihoisaa mantraa, hän oli menossa
isovanhempien luo maaseudulle, vuoristoon.

Minulla ei ollut kiire minnekään.

Tarjosin sinulle suklaata,
yritin näyttää ystävälliseltä.
Sinä juoksit lähelle, mutta et uskaltanut
ottaa, kerta kerralta tulit lähemmäs, ja lopulta -
hampaasi tarttuivat herkkupalaan.
Ranskalainen laulaja hymyili.

Sitten hän meni seuraavaan junaan, matkalla
isovanhempiensa luo, vuoristoon.
Minä lähdin kaupunkiin, aamu oli tullut
liikkeet availivat oviaan, heinäkuinen Avignon
vuosisataisine muureineen
kylpi auringon valossa -

Kaupungilla on ikää satoja vuosia
mutta minä olen 17
ja yksinäinen kulkuni halki Euroopan
on johtanut minut hetkeksi tänne,
kaupunkiin johon tulevina vuosina palaan useasti,
en tiedä sitä vielä.

Kadun kulmasta kääntyessäni huomaan että minua
seurataan.
Kyllä vain, se pelokas koira rautatieasemalta
kulkee jäljessäni hellittämättä.

Yritin eksyttää mutta löysit minut, Lilian.
Silloin sinulla ei ollut vielä nimeä.
Niinpä otin sinut mukaan.
Lemmikkieläinkauppa ei ole vielä auki,
istun seinän viereen, aamuauringon valoon, ja sinä
tulet syliin, nukahdat siihen.
Kauppa avautui, ostin sinulle koiran ruokaa,
täysravintokeksejä.
Päivä kului iltaan, Lilian, sinulla ei ollut nimeä.
Lähdin kaupungista.

Asetuin junaan.
Mutta sinä uikutit laiturilla, hypähtelit
vasten vaunun ovea.
Ajattelin että ehkä juokset kiskoille
minun mentyäni, jäät junan alle.
Katselin ikkunasta
pientä, kolhittua koiranpentua,
hylkytavaraa.

Olin matkalla kristittyjen kommuuniin.
Vaikka tunsin vähän vastenmielisyyttä uskovaisia kohtaan -
mutta olin kuullut että se olisi hyvä mesta, ja että
sinne kerääntyi matkalaisia, etsijöitä ja
kulkureita, kaikenlaista väkeä;
ajattelin tutustua paikkaan.
Otin sinut mukaan.
Voi sinua, Lilian.

Lilian 2/3

Meidät majoitettiin suureen telttaan
jossa kymmeniä nukkui vieretysten.
Sinua oli tupakalla poltettu
ja pieni ruumiisi oli varmasti saanut monenlaisia
iskuja, katsoin kuinka juoksit heinikossa, syöksyit ja
teit kuperkeikkaa,
ehkä ensimmäistä kertaa elämässäsi sinulla oli aikaa
leikkiä?

Minulle tarjottiin ruokaa,
kristillisen kommuunin ruokalassa, mutta en tahtonut
syödä, johtava veli viritti keskustelua.
Kysyi miksi sapuska ei maita, katseli laihaa
olemustani, kerroin hänelle
että syömättä jaksaa paremmin matkustaa -
lukemattomien kahvikupillisten ja satunnaisen
patongin voimalla.
Hän kohautti harteitaan, olkoon sitten niin.

Ilta saapui ja paikka alkoi minua ahdistaa.
Ihmiset kävivät nukkumaan.
Lähimmälle linja-autoasemalle olisi matkaa
noin 20 kilometriä.
Päätin kävellä sinne,
jätin kommuunin taakseni, yö pimeni
yllättävän nopeasti.

Olit vielä free dog
en tahtonut sitoa sinua nimiin.
Juoksentelit tiellä ja tien reunassa, mutta
pelkäsin sinun jäävän ohijyristelevien rekkojen alle,
silloin annoin nimen: Lilian.
"Lilian" minä huusin autojen lähestyessä,
ja sinä juoksit vierelleni.
Yö putosi päällemme ja rekkojen syöksyessä ohi
kulkeminen pimeällä tiellä kävi vaaralliseksi.

Avasin rinkan ja heitin makuupussin tien oheen.
Heinikossa kahisi kuin käärmeet olisivat
syöksyneet siellä.
Uupuneena menin sisälle pussiin, en jaksanut
välittää liikenteestä
enkä kosteudesta ja kylmästä.
Nukahdin.

On aamu ja katselen ympärille. Missä on Lilian?
Huudan nimeäsi.
Jaloissani liikkuu jotain, makuupussissa.
Liikkuu ylemmäs, ja sinä työnnän märän kuonosi
pussin sisältä, nuolaiset
kasvojani iloisesti, syöksähdät uuteen aamuun -
Niin täynnä elämää, Lilian.

Lilian 3/3

 

Puolipäivän aikaan
saavumme linja-autoasemalle.
Asemalla tapaan Billyn, saksalaisen, hän on menossa
sinne mistä juuri tulimme, kommuuniin.
Keskustelemme kunnes auto tulee ja hän nousee siihen.
Mikä on koiran nimi, hän kysyy.
Sanon: "No name, it's free dog".
Billy pujahtaa linja-autoon, huudan hänen peräänsä:
"Hei... She is Lilian!"
Billy kääntyy ja virnistää; hän heilauttaa kättään:
"Goodbye Mike and Lilian."

Voi sinua, Lilian.
Vielä viisi mielenkiintoista päivää me matkustimme.
Junassa salakuljetin sinut takkini alla
rajalta toiselle.
Onnellisesti nukuit konduktöörin ja tullimiesten
kävellessä vaunuosaston läpi,
nukuit piilossa takkini alla, pieni Lilian.
Kunnes junassa Tanskan ja Ruotsin rajalla,
jossain siellä, tullivirkailijan katsoessa passia,
heräsit takkini alta ja pistit pääsi ulos.
Tullimies säpsähti, hänen kasvonsa tulivat vihaisiksi.

Minulle annettiin kaksi mahdollisuutta,
ystäväni Lilian -
ensimmäinen todellinen ystäväni, sinä
joka luotit minuun niin kovasti -
joko veisin sinut takaisin Tanskan puolelle
tai lopettaisimme sinut nyt heti
Helsingborgissa.

Vapisit astuessamme kuolemaantuomittujen huoneeseen
mutta katsoit sitten kasvoihini
ja rauhotuit sylissäni, painauduit vain
hiljaa minua vasten - - -
En tiedä mikä minulle tuli mutta aloin itkeä.
Lähes hysteerisesti, eikä itkusta meinannut tulla loppua.

Oli myöhäinen ilta ja junia ei
kulkenut enää, joten odotin ulkona
aamuun asti. Yksin.

No, kun nyt olin siellä he tahtoivat samalla vähän
tutkia tavaroitani,
huvikseen kait, ja löysivätkin
olemattoman puoli grammaa hashista.
Tullivirkailija katsoi itkettyneitä kasvojani, sanoi:
tehdään nyt näin.
Hän käveli vessaan, jätti oven auki
ja näin hänen paiskaavan nokareen pyttyyn,
se huuhtoutui viemäriin, hän sanoi sitten:
asia selvä, voit mennä.

Minä istuin makuupussini kanssa ulkona koko yön
odottaen aamua, Lilian.
Hetkeksi nukahdin levottomaan uneen ja heräsin itkuuni.
Sinä olit elämäni ensimmäinen rakkaus, todellinen
ystäväni, Lilian.
Sinä joka niin kovasti luotit minuun.
Sinä jonka luottamuksen
petin pahimmalla mahdollisella tavalla,
tapettu ystäväni.


[ Lilian 1 - 3 kuvaamat asiat tapahtuivat kesällä 1984 tai 1985. Runo tapahtui eli tuli kirjoitetuksi joulukuussa 2006. ]


Runoni ovat yleensä fiktiota, joskus myös faktiota - tositapahtumien ympärille muotoiltua kuvitelmaa. Tai eri tavalla faktaa kuin näyttää. Kirjoittaessani vaikkapa "katselen kasvojasi kaukaa, ja silmiesi vastatessa, olen lähellä" en välttämättä kuvaa faktista elämäntapahtumaa; ja kuitenkin on faktaa ja todellinen tapahtuma, että kirjoitan lauseen - tarkastelen runoa, sen synnyttämiä tunteita, tiedostamista. Heips! (1-3) ja Lilian (1-3) ovat faktarunoja; näissä olen pyrkinyt kuvaamaan kirjoittamistapahtuman ulkopuolella olevaa tapahtumaa, jotain mikä tapahtui joskus. Yksi runojeni keskeisiä aiheita onkin aika, sen kuluminen, suhteemme aikaan ja historiaan, sen tiedostaminen.

Lilian nukkuu, Avignon.

Toisen kuvan vasemmassa reunassa Billy Clunyn asemalla.