perjantai 18. huhtikuuta 2014

30 07 12





Entisöidyltä sillalta
näkyi alas veteen ja rannalle
kun ihmiset istuivat pieninä ryhminä
ja valot syttyivät

Vesi oli mustaa,
kujien putiikit vielä auki:
teetä, matkamuistoja, kolhiintuneita
ruosteisia pistimiä

Virtaus näytti kovalta
joen voima minulle tuntematon,
kävelimme piiloon
paikallisten ja turistien
katseilta

Uin kivien suojassa

ja sen muistan

kun yössä
astuimme sisälle
myymälään
jonka kuvaruudulla
video

tuhoutuvasta sillasta

kranaattien pirstoessa
yli neljäsataa vuotta paikallaan pysynyttä

ja sen pudotessa lohkareina
virtaavaan veteen

Kyyneleet valuivat kasvoillamme,
olimme pitkään hiljaa, hiljaa

Tiesimme kyllä
että silta on ollut katki
mutta nyt olimme omin silmin
nähneet sen

Ja tätä kirjoittaessani
ajattelen arkipäiväistä elämäämme,
kuinka helposti siitä tulee rutiini:
ystävälliset hymyt, kättelyt, puheenaiheiden kirjo

Tiedämme kyllä että
jokainen ihminen on tärkeä,
arvokas

Kannamme sitä tietona päässämme

Mutta olenko nähnyt, näenkö
edelleen - yhä vieläkin ja juuri nyt
kirjoittaessani sanoja:

Rakkaani,
on eri asia tietää ja todella
nähdä




(30. 7. 2012 kirjoitettu faktaruno,
perustuu Mostarissa 20. 7. 2012 koettuun.
Valokuvat 20 07 12 Mostar.)