näkyi alas veteen ja rannalle
kun ihmiset istuivat pieninä ryhminä
ja valot syttyivät
Vesi oli mustaa,
kujien putiikit vielä auki:
teetä, matkamuistoja, kolhiintuneita
ruosteisia pistimiä
Virtaus näytti kovalta
joen voima minulle tuntematon,
kävelimme piiloon
paikallisten ja turistien
katseilta
Uin kivien suojassa
ja sen muistan
kun yössä
astuimme sisälle
myymälään
jonka kuvaruudulla
video
tuhoutuvasta sillasta
kranaattien pirstoessa
yli neljäsataa vuotta paikallaan pysynyttä
ja sen pudotessa lohkareina
virtaavaan veteen
Kyyneleet valuivat kasvoillamme,
olimme pitkään hiljaa, hiljaa
Tiesimme kyllä
että silta on ollut katki
mutta nyt olimme omin silmin
nähneet sen
Ja tätä kirjoittaessani
ajattelen arkipäiväistä elämäämme,
kuinka helposti siitä tulee rutiini:
ystävälliset hymyt, kättelyt, puheenaiheiden kirjo
Tiedämme kyllä että
jokainen ihminen on tärkeä,
arvokas
Kannamme sitä tietona päässämme
Mutta olenko nähnyt, näenkö
edelleen - yhä vieläkin ja juuri nyt
kirjoittaessani sanoja:
Rakkaani,
on eri asia tietää ja todella
nähdä
(30. 7. 2012 kirjoitettu faktaruno,
perustuu Mostarissa 20. 7. 2012 koettuun.
Valokuvat 20 07 12 Mostar.)
